TIIVISTELMÄ

PROJEKTIN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Ikäihmisten kuntoutusneuvola -projekti oli Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama hanke, jossa vuosien 2000–2004 aikana kehitettiin ikäihmisten ja ikääntyneiden vammaisten kuntoutusneuvolatoimintaa yhdessä ikäihmisten, kuntien sosiaali-, terveys- ja liikuntatoimien, Kuntoutuksen edistämisyhdistyksen jäsenjärjestöjen ja niiden paikallisten toimijoiden, oppilaitosten sekä muiden toimijoiden kanssa. Projektin avulla oli tarkoitus lisätä ja tiivistää eri toimijoiden ja organisaatioiden välistä yhteistyötä ja tehostaa olemassa olevan paikallisen osaamisen ja voimavarojen käyttöä. Projektissa toteutettu ehkäisevä kuntoutustoiminta perustui kuntakohtaisiin suunnitelmiin, joiden lähtökohtina olivat paikalliset tarpeet, osaaminen ja resurssit. Kuntoutusneuvoloista oli tarkoitus kehittää iäkkäiden ihmisten toimintakykyä ja itsenäistä selviytymistä monipuolisesti tukevia toimintakeskuksia. Toiminta sisälsi kuntoutusta, koulutusta, tiedotusta ja arviointitoimintaa sekä iäkkäiden kuntoutukseen liittyvän materiaalituotantoa ja asiantuntijapalveluita. Eri toimijoiden välisen yhteistyön edistäminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen olivat keskeinen osa toimintaa.

Projekti toteutettiin Helsingissä, Kajaanissa, Mikkelissä ja Torniossa. Vuonna 2003 mukaan tuli Pieksämäen seutu, joka käsitti vuoden 2003 loppuun asti kuusi (6) kuntaa (Haukivuori, Jäppilä, Kangasniemi, Pieksämäki, Pieksämäen mlk ja Virtasalmi) ja vuodesta 2004 lähtien neljä (4) kuntaa (Haukivuori, Kangasniemi, Pieksämäki, Pieksänmaa).

Ikäihmisten kuntoutusneuvola -projektisa vuodet 2000–2001 olivat hankkeen suunnittelun, organisoinnin, verkottumisen ja henkilöstön rekrytoinnin aikaa. Vuosi 2002 oli aktiivisen toiminnan, arvioinnin käynnistämisen ja yhdistyksen projektitoiminnan kehittymisen vuosi. Vuonna 2003 keskityttiin kuntoutusneuvolan toimintamallin rakentamiseen ja kuntoutusinterventioiden arviointiin. Päätösvuonna 2004 toiminnan painopisteet olivat toimintamallin täsmentämisessä, dokumentoinnissa ja valtakunnallisessa levittämisessä (tiedotustoiminta, koulutus). Vuosina 2005-2006 saatettiin päätökseen tiedotus- ja julkaisutoiminta sekä koko projektin loppuraportointi.

TULOKSENA KUNTOUTUSNEUVOLAN TOIMINTAMALLI. Ikäihmisten kuntoutusneuvola on ehkäisevän kuntoutuksen moniammatillinen toimintamalli, jonka tavoitteena on edistää iäkkäiden henkilöiden ja ikääntyvien vammaisten hyvinvointia ja toimintakykyä asiakkaiden tarpeiden ja paikallisen palvelutarjonnan pohjalta. Toiminta toteutuu sosiaali-, terveys- ja liikuntatoimen sekä järjestöjen ja palveluntuottajien monialaisena yhteistyönä. Mallissa ehkäisevä kuntoutus nähdään suunnitelmallisena, voimavaralähtöisenä ja muuttuneisiin elämäntilanteisiin joustavasti reagoivana toimintana. Ikäihmisten tietoisuus siitä, että omasta kunnosta huolehtiminen vaikuttaa liikkumis- ja toimintakykyyn sekä varhainen puuttuminen toimintakykyä uhkaaviin tekijöihin sisältyvät mallin toiminta-ajatukseen.

Kuntoutusneuvolan toiminnan lähtökohtana on asiakaskeskeisyys. Toiminta pohjaa yksilön elämäntilanteeseen, tarpeisiin ja voimavaroihin. Elämänhallinnan keinoja etsitään yhdessä asiakkaan kanssa. Myös oikeus saada ammattitaitoista ohjausta ja neuvontaa sekä mahdollisuus osallistua omaa elämää koskevaan päätöksentekoon korostuvat. Ikäihmisen motivoitumista yhteistyöhön pidetään toiminnan onnistumisen edellytyksenä.

Ikäihmisten kuntoutusneuvolan toiminta keskittyy kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat 1. ikäihmisten toimintakyvyn ja kuntoutumisen edistäminen, 2. eri toimijoiden välisen yhteistyön kehittäminen (verkostotyö ja vaikuttaminen) ja 3. alueellisen osaamisen lisäämiseen (tieto- ja asiantuntijapalvelut). Toimintakykyä pyritään edistämään ikäihmisille suunnatun vastaanottotoiminnan, ohjauksen ja neuvonnan, kotikäyntien sekä erilaisten ryhmätoimintojen ja tilaisuuksien avulla. Alueellisten asiantuntijapalveluiden tehtävänä on tuottaa seudullisia selvityksiä, erilaista iäkkäiden kuntoutukseen liittyvää materiaalia ja toimia ehkäisevän kuntoutustoiminnan tietopalveluna. Verkostotyöhön sisältyvät paikallisten palvelujen koordinointi ja yhteistyön kehittäminen eri toimijoiden välillä. Toimintaan kuuluvat myös julkiseen keskusteluun osallistuminen ja päätöksentekoon vaikuttaminen.

Asiasanat: Ikäkuntoutus, ehkäisevä kuntoutus, ikäihmisten kuntoutusneuvola